lauantai 8. syyskuuta 2012

Paistettu riisi

Miksi mä en ole koskaan aikaisemmin tajunnut tätä? Paistettu riisihän on nerokasta hävikistä herkuksi sapuskaa! Tein oman versioni alla olevista aineksista. Lisäksi laitoin sekaan eiliseltä ylijäänyttä paistettua jauhelihaa, jonka lämmitin mikrossa. En halunnut paistaa kerran paistettua j.lihaa enää uudelleen. Kaikki äitini reseptit -blogissa on enemmän asiaa oikeaoppisesta paistetusta riisistä, kurkkaa myös sinne, jos aihe kiinnostaa.

Paistettu riisi

6 dl keitettyä riisiä
1 punasipuli
1 vihreä paprika pilkottuna
2 dl pakastemaissia
2 muna
2 rkl Becel juoksevaa
2 rkl soijakastiketta

Paloittele paprika ja sipuli. Laita öljy pannulle kuumenemaan. Anna kasvisten paistua pannulle hetken ja lisää sitten riisi. Riko kananmunien rakenne haarukalla. Kun ainekset ovat kuumentuneet, tee paistinpannun keskelle tilaa ja kaada sinne munat paistumaan. Anna munien paistua hetken ja sekoita ne sitten riisiseoksen joukkoon. Mausta haluamallasi tavalla, esimerkisi thaimausteella ja soijalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...